Kielen voima
Ikivanha
Suomen kieli
kasvoi
korpikuusikoissa,
petäjäisillä
poluilla.
Siellä
kasvoi suomen kieli,
puissa
karhun kynsimissä,
eräleirien
savuilla
Siellä,
missä kieli kasvoi
varttui
Suomen kansan luonne,
jossa
vielä voi havaita
ikivanhoja
peruja
erämiehen
herkkyydestä,
kalamiehen
tarkkuudesta,
raivaajasta
raivokkaasta,
mietiskelijän
suvusta.
Väinämöinen,
Ilmarinen,
sotapäällikkö,
jumala
voitti
laululla lamansa,
vihollisen
veren hyyti.
Oli
sankari-sanoja
viisaudella,
ei vihalla.
Suomen
kielen kauneudella,
lauluin
hellin ja hyrinöin
peittyivät
korpien kohinat.
Tarinaksi
kauhut taittui,
naisen
ääneksi näkymme.
Unen
saivat laihat lapset
talven
kylmän kynnyksellä,
tervasnuotion
kajossa.
Suomen
kielen kerroksissa,
jopa
nuotissa, puheessa
yhä
piilee tuo lumous,
runolaulun
tietotaito,
leikki,
luovuuden tuhina.
Kieli,
kansan kasvattaja
yhä
valmis on erälle
sama
rytmi sauvoissansa
tavuin
vanhoin vankkaluisin,
sanoin
uusin ja sopivin.
Nyt
on aika taas sanoa.
Lähde
löytöretkellesi
maisemassasi
omassa.
Työnnä
mielesi vesille
rytmin
vinhan vietäväksi.
Ehkäpä
esi-isämme
kuulevat
kun kuljet siellä.
Yksin
et ole ikinä.
.
Kieli
on voima ja kapina,
kansan
ääni, sen kipinä.
Hälvenneessä
huomisessa,
tasapaksussa
savussa
hiilloksemme
hiipuessa
kenties
etsii se sinua.
Petri
Niikko
Silittelet sormillasi
Sinä tyttö, sulo tyttö,
sinä sieluni sävelmä,
ajatusten aarrearkku,
tuhatneuvoinen tukija
koskettelet korviani,
silmäkulmia sipaiset
kultakätten hellyydellä,
hyppysilläsi hyvillä.
Kutittelet kynnelläsi,
sormenpäilläsi sivelet
minun poijan poskiani
nenänpäätäni nipistät.
Tyttö, tukkaani tukistat,
hyvin hellästi hipaiset,
pidät päätä rinnallasi,
käännät kämmensyrjälläsi.
Hyväelet huuliani,
takaraivoa taputat,
ohimoita hiljaa hierot,
nenännipukkaa nykäiset,
sulavasti silittelet
sulosormillas somilla.
Laula lintu, kuiski kulta,
povellesi pääni paina,
tuutulaulua tuhise,
korvihini kuiskaele...
Niin on mieleni mukava,
sydämeni onnellinen!
Lassi Kettunen 1995
Naisen ääntä:
Mikä tuli, Toyotani?
Mikä tuli, Toyotani,
armas autoni Avensis?
Eikä jaksa jalka juosta,
kumipyörä pylkytellä?
Ynseästi yskähtelet,
nyrpeästi nytkyttelet,
valot vilkkuvat vihaiset.
Jopa tiedän Toyotani,
arvaan, armahin Avensis:
lienee liemi loppumassa,
eväs ehta ehtymässä.
Toyotani, tuttuseni,
armahaiseni Avensis,
hetki vielä viipottele,
kestä kotva, kärry kulta!
Vieri vielä vaaksan verran,
metri muutama matele!
Tuossa on asema auki,
pumppu potra pulputtavi.
Jopa lennän letkun päähän,
juosten johtoa johatan,
annan oltta orhilleni,
juotan juhtani janoisen.
Tuula Notkonen
Paras paikka maailmassa
Paras paikka
maailmassa?
Mietin, mieleltä
kyselen.
Koti nousee
korkealle.
Oma, tuttu, kullan
kallis.
Kartano tai köyhä
kämppä.
Kyllä sen sydän
sanovi,
missä mieli on
levossa.
Toinen kärjen
tuntumassa
kodin kanssa
kilpailevi.
Se on sänky,
patjan paikka,
unituutu
turvallinen,
lemmelle pesän
tekevi,
kutsuu lieviin
loikoiluihin.
Nukkumatinkin
nimissä
vannon pisteitä
petille.
Ykköseksi nousee
silti
paratiisimainen
paikka.
Olla ihmisen
sylissä,
käden kahden
kaarroksessa,
liki syöntä
sykkiväistä,
poski kaulahan
kupeella.
Mikä paikassa
parasta,
mistä pistehet
tulevat?
Maammon lämpö,
taaton turva,
ymmärrystä
ystävältä
sylissä saa
suurenmoista.
Ne on tunteiden
tueksi,
kartuttavat
kestämistä.
Myöhemmin voi
arvaella,
mistä mieli on
hyvänä.
Syliä on saatu
paljon,
rutistusten
runsautta.
Sitten päätös
päälimmäinen.
Kun mun kultani tulevi,
kaapaisevi
kainaloonsa,
hellyydestä
hehkun päivän,
vielä illalla
iloitsen.
Elsi Komu |
Laivasaunassa
Astuimpa sisälle minäkin
laivasaunan lautehille,
olopuille lämpöisille.
Vaan oli oudohko porukka
istumassa laudepuilla
lukemassa pokkareita,
unelmoimassa tytöistä
froteepyyhkeissä hytisten.
Vietin hetken ihmetellen,
tilannetta tunnustellen,
kavereista kummastuen.
Jopa ratkesi sisuni,
kallistimpa vesikauhan,
lirautin kiukahalle.
Kääntyi silmät kallosissa,
muljautti muukalaiset
sveeapojat punaparrat
kyyristellen hartioita
siitä löylystä vähästä.
Jopa löyly jo kohosi,
lapaluita lämmitteli,
pehmitteli persuksia.
Kynti laiva kuutamossa
keinutellen saunojia
laivasaunan tuon hämyssä.
Kuului kapse eteisestä,
ovi ammolleen avautui.
Saranoita säälimättä
astui atleetti ovelle.
Risuparta suomalainen
känsäkourat lantioilla
saunaan naulaten napitti.
Ratkesi puhe pojalta,
ärjähteli ärräpäiset:
-Miss’ on lämmöt löylystämme,
kiukut kiukahan kipakat!
Tempas soikon kourahansa
vesipytyn kämmenille
kohottihe korkealle…
Nähden katseet kauhuntäydet
röhönaurulle räjähti.
Kumos pytyn kiukahalle,
lävähytti läikehtivän
punakiuluisen kitahan.
Kuului
hirmuinen sihinä
hornantuutimpa puhina
höyrypilven kiitäessä
selkänahkojen lomitse
pyöriskellen poskiluilla,
korvalehtien seassa.
Iski kauhu lautehille,
korvan päille
kuumenneille,
kirvelevälle iholle,
aivokoppahan kumahti -
ulos äkkiä ovesta
polttavasta helvetistä,
hornasta ähisevästä!
Luikki jätkät lautehilta,
lensi pokkarit pojilta.
Selkänahat purppurana,
mulkosilmät suljettuina
suinpäin suihkuhun sukelsi
paahtuneet siniveriset,
paniikissa ruotsalaiset.
Kurkkivat pojat ovesta,
kaksipa näki kovista
tarinoivan lautehilla
sopivata suomenkieltä
vettä kiukaalle kipaten.
2000 Jaakko Ahopalo
Kielitaitoinen
Ne on kehuneet Venäjän matkoillaan,
nuo isännät kapakoissa.
Tuota mietin, ja läksin kokkeilemaan,
onko perää jutuissa noissa.
Ostin kaupasta parasta retonkii,
pitkän mekon ja kahtelin toista.
Siihen asteli naapuri kysymyksineen,
jotta mihinkä tarvihen moista.
Tuohon vastasin silimät vilikkuen,
minut tavoitat Petroskoista.
Katsoi naapuri suuvärkki ammollaa,
eikä ottanut juttujan toe(oi?)sta.
Pitsipöksyjä laittelin laukkuuni,
ja parhaimman pleiserin piälle.
Linja-autoon kun yksin mie astelin,
mietin, mitä löytäsin matkalta
tiältä.
Sanoin kaikile hyvät huomenet,
ja niin sitä lähettiin matkaan.
Eikä tuttuja nuamoja näkynyt,
pienpä hauskaa, sen minä takkaan.
Kun hotellihuoneita jaettiin,
sain kaveriks komian lesken.
Sitten elämänvaiheita kerrottiin,
meiltä riijjuut ol jiäneet kesken.
Miut ol jättänä yks, jos toinennii,
vuan kettään en hautaan vieny.
Hänen kohtalo ei ollu kovemppii,
vaan lieneekö tuo tuota tienny.
Hiän miestääsä itkit lirrautti,
ja hyviä päiviä muisti.
Mie sanoin: muutetaan kanavoo,
ja kohta se juttu luisti.
Otin laukusta pitkän leningin,
ja korkiikantaset kengät.
Kahto kaveri minnuu ihmeissää,
tuumas: no(i?)lla sie nurin lennät.
Sanon, kahteleppas nyt kimsujas,
ei tiälä lenkkarit vältä.
Tunnet ihtesi vielä sutjakas,
kuin näyttäsi pitemmältä!
Tukkapiät myö kauniisti kammattiin,
eikä siästetty meikkilöissä.
Sitä myskivettä hölövättiin,
jotta pärjättäs mittelöissä.
Tanssimusiikki pauhasi salissa,
jytä jyskytti aivoloissa.
Männää sekkaa tuone pyörimää,
ja ollaan niin kuin koissa.
Kohta meilä ol miehet matkassa,
hyö huonosti venättä tait(mahto?).
Mie heitä jymmäytin kunnola,
kas miula on kielitaito.
Hyö miulta maksua kyseli,
jos yhessä vietettäs yötä.
Sanon, annatko sata euroa,
yötyö on kallista työtä.
Mies pahasti piätäsä puistalti,
sano minnuu vanhanlaiseks.
Mie hänelle Venäjäks vakkuutin,
sie kävisit papparaiseks.
Hiän hintoo tinkasi alemmaks,
eikö kuuvella kympilä saisi.
Siinä kahtelin kommeita kuppeitan,
mutta minkäs iälleen taisi.
Kun huoneessa yölä istuttii,
kielitaitoosa kaveri moitti.
Mie hälle Savoksi huomautin,
jotta hyvin se orkester soitti.
Sirpa Pakarinen, Kitee
|
